Kartanonmetsä – mahdollinen tehtävä

Juuri kun olin ajatellut vetäytyä ihanasti vain kaunokirjallisuuden pariin, Malminkartanon kirjastossa esiteltiin Helsingin uutta yleiskaavaa. Joku oli saanut idean asuntojen rakentamisesta  Kartanonmetsään.

Rauhoittelin itseäni: ei mitenkään voi olla totta!

Tultiin koronasyksyyn. Selvisi, että entisen valtionmetsän omistaa kehitysyhtiö Sponda, joka puolestaan on myyty amerikkalaisille eläkesijoittajille. Niinpä Malminkartanon 15 hehtaarin virkistysalueelle kaavaillaan 100 000 kerrosalaneliömetriä uustuotantoa. Spondan aloitteesta asemakaava-osasto yhdessä Suomen Arkkitehtiliitto Safan kanssa järjesti tuota pikaa kutsukilpailun neljälle arkkitehtuuritoimistolle.

Tuntui että maailma tuli lopullisesti hulluksi juuri minun kalliollani.

Eletään syksyä 2022. Huomaan olevani aktivisti. Eläkeläismuorina minulla on mahdollisuuksia pieneltä osaltani hidastaa luontokatoa ja ilmastokriisiä. Yleinen ilmapiiri on sekin ehkä muuttunut. Toimin myös lastenlasteni takia, etteivät he kysyisi teineinä: mitä sinä teit silloin kun niin paljon tuhottiin.

En mitenkään voi käsittää, että Kartanonmetsään rakennettaisiin muuta kuin luontopolku. Monta muutakin uhanalaista metsää ja kalliota Helsingissä on.

Tai niin.

Kartanonkukkulan alle louhitun junatunnelin molempiin päihin voisi kenties jotain tulla tyyliin Turning Torso – Turnipsitorni? –  jos kerran alueelle segregaation eli eriytymisen torjumiseksi tarvitaan uusia asukkaita. Profiilia pitää nostaa, jotta omistusasujia muuttaisi tuhansia lisää, heillä olisi varaa pitää yllä palveluja. Ehkä tapahtuisi gentrifikaatio = keskiluokkaistuminen. Tulotaso saattaisi nousta tosin jo sillä, että hoiva- ja koulutusalan palkkoja tarkistettaisiin, ahkeroivia valkokaulustyöläisiä kun täällä asuu paljon.

Olen kotiutunut Malminkartanoon. En kaipaa synnyinseudulle Kemijokivarteen, siellä on omat luontotaistelunsa. Kiinnostuin uudesta asuinalueesta muutaman millin rivi-ilmoituksen takia: kaupunki etsii asuntosäästäjiä. Silloisen Martinlaakson radan varteen rakentuva kaupunginosa oli yksi kolmesta ensimmäisestä hitas-hankkeesta, ne muut olivat Länsi-Pasila ja Katajanokka.

Arpa suosi. Niin muutimme luonnonläheiseen ja yhteisölliseen Malminkartanoon vuodenvaihteessa 1980–1981. (Pidimme kohtuullisen äänekkäät bileet.) Juhlinta väheni, kun ensimmäinen lapsi syntyi. Järjestin aikaa myös kotia laajempaan vaikuttamiseen. Ehkä työelämä ei ollut niin vaativaa silloin. Ja nuorena sitä jaksaa.

Malminkartano rakennettiin periaatteella, että täällä tulee toimeen osin omavaraisesti ja ilman autoa. Olen kokenut sen vapautena. Asukasyhdistyksen suurimmiksi saavutuksiksi voi kirjata paitsi Kehä kakkosen torjumisen myös ”ylimääräisen” päiväkodin ja terveyskeskuksen, joka yhä palvelee: säästyy kela-taksikuluja. Ruokakauppa, apteekki ja monta kampaamoa on. Baareja,  viime aikoina myös ”keskiaikaisen kylän” alkuperäisideaan sopivia käsityöläisiä. Vartin tai ehkä jo minuutin kaupungista puhutaan: kaiken tavoittaa kävellen.

Terveysaseman tontilla kasvanut koivukuja sai myös jäädä. Toinen koivukuja Malminkartanon ja Kannelmäen välissä tihentyi ilman osallistuvia budjetointeja. Vanhan kartanon ajoista kasvanutta arboretumia kunnostettiin, kun yhdistys järjesti puulajipuistossa vapaaehtoisen kansainvälisen työleirin. Kaupunki kaavoitti sinne asuntoja, omenatarhan parhaaseen osaan niitä tehtiinkin.

Enimmät hankkeet taisi kaataa 1990-luvun lama.

Muistelen mennyttä, kun kerään rohkeutta vastustaa uusinta suurta rakennushanketta. Onko tämä Mission Impossible, vai mahdollisuus voittaa kansainvälinen sijoittaja biodiversiteetin puolelle? Asukasyhdistys esittää myös olemassa olevan asutuksen tiivistämistä/täydentämistä.

Kartanonmetsä kuuluu vanhastaan alueisiin, jotka ensimmäisinä pilkistivät esille jään sulaessa 11 000 vuotta sitten. Jos vesi taas nousee, täällä säilyvät jalat kuivina. Muinaistie toki jäisikin paikoilleen, vain sen reunoilta räjäytettäisiin kalliota ja kaadettaisiin satoja vuosia vanhoja mäntyjä.

Metsien ja puiden hyviin vaikutuksiin on havahduttu, kuudes sukupuuttoaalto uhkaa aiheuttaa ketjureaktion – ehkä jo vuonna 2040. Kuinka tässä tilanteessa voi kaavailla asuntojen ja parkkihallien rakentamista edes metsän reunoille, kun juuri ne tarjoavat rehevimmät ”ekosysteemipalvelut”.

Mitään aivan erityisen harvinaisia lajeja ei kartoituksissa välttämättä löydy, mutta lahokaviosammal indikaattorilajina kertoo, että Kartanonmetsä on rikas. Rakenne sopisi hyvin toiselle indikaattorilajille, liito-oravalle, jos se metsään pääsisi lännestä risteyksen yli. Sen sijaan että kaadettaisiin aina vain lisää puita, niitä pitäisi istuttaa takaisin Kartanonmetsän molempiin päihin. Silloin vahvistuisi luontoyhteys Nuuksiosta Keskuspuiston kautta Lappiin – ainakin ajatuksellisesti kuten Alvar Aalto aikoinaan linjasi. Ehkä hän ei ole enää sankari kuin meille mummoille. Mutta silti. Ajatelkaa nyt! Menkää metsään! Suomalaisilla kun on se hyvä luontosuhde. Ainakin ollut.

Helsingissä 23.9.2022

Arja Andersson

Kirjoittaja toimitti Ilta-Sanomien tv-sivuja 1993–2014. Hän on julkaissut myös kaunokirjallisia teoksia (WSOY 1988–2003) ja toiminut Malminkartanon asukasyhdistyksessä vuodesta 1981.